Verkkosivujen luominen, case story

Keskustelin juuri yrittäjän kanssa, joka oli tilannut uudelle yritykselleen logon ja nettisivut. Toimittaja löytyi ja se valitsi alustan, jolle ne tehtiin.

Pidettiin briiffi yhteishenkilön kanssa ja sen lisäksi yrittäjä teki Canvalla ja PowerPointilla selkeitä suuntauksia, mitä tyyliä halusi ja mitä pitäisi huomioida. Yhteyshenkilöstä ei sen jälkeen koskaan kuulunut mitään. Graafikkoon oli yhteys.

Osoittautui, että graafikko ei ymmärtänyt bisneksestä mitään. Hän ei myöskään ottanut asiakkaan toiveita, eikä toimittettuja hahmotelmia, jotka olisivat vieneet projektia nopeasti eteenpäin. Sen sijaan hän teki sivut hyvin pitkälle ja kun asiakas näki ne, hän tyrmistyi. Logoa hän kutsui ”niin ruma kuin ikinä”. 

Värimaailma oli lähes kokonaan turkoosi, joka ei sopinut bisnekseen eikä koderyhmälle. Mikään ei luonut oikeaa tunnelmaa. Pelkästään värit jo tyrmistytti.

”Koko nettisivu oli niin hirveä, etten voinut ikinä kuvitella niiden olevan minun käyntikorttini netissä”. Toimittaja julkaisi sivut, ennen kuin ne oli hyväksytty.

Koko nettisivu oli niin hirveä, etten voinut ikinä kuvitella niiden olevan minun käyntikorttini netissä.

Yrittäjä teki itse sivut käytännössä uudelleen. Alustan opetteluun, tekemiseen ja hakukoneoptimointiin on mennyt uskomaton määrä aikaa. Jokaisella yrittäjällä aika on rahaa, myös omalla työllä on hintansa.

Edelleen yrittäjä taistelee hankalan järjestelmän kanssa. Hän päivittää sivuja jatkuvasti, kuten pitääkin. Bisnes elää ja niin elää sivutkin. Joka kerta, kun hän päivittää sivuja, hän kiroaa järjestelmää, johon on sidottu. Myöhemmin selvisi, ettei yhteyshenkilö osannut käyttää alustaa lainkaan. Hänet oli myös irtisanottu ja hänen viimeinen tehtävänsä oli tehdä asiakkaalle ohjeistus, jota ei koskaan käyty läpi.

Logon hän teki itse kokonaan alusta Canvalla.

Yrittäjä maksoi sivuista ja logosta 3.500 €. Se on paljon rahaa siitä, että hän teki lopulta sivut  ja logon itse sekä myös käyttää enemmän aikaa joka kerran, kun haluaa päivittää sivuja.


Mikä meni pieleen?

Toimittajan valinta

Hyvä graafikko tekee tyylikkäät sivut, mutta ne eivät välttämättä tuo yhtään lisää bisnestä ja pahimmillaan karkottaa. Haasteena on aina erityisesti se, että vaikka toimittajayrityksessä joku toinen ymmärtäisi, mitä verkkosivuissa pitää ottaa huomioon, sivujen konkreettinen suunnittelija pitää olla se, jolla on myös bisneksen ymmärrystä. Jos bisneksen luonnetta, kohderyhmää, verkkosivujen tarkoitusta, ostopolkua ja muita olennaisia asioita ei ole otettu huomioon, verkkosivut tuskin palvelevat juuri kyseistä yritystä. ”Geneerisiä” sivuja on helppo tehdä. Tarkoitus on aina, että verkkosivut ovat juuri kyseisen yrittäjän myyjä verkossa 24/7, jotka edustavat juuri sitä yritystä ja ovat suunnattu kohderyhmälle. Lopputulos pitää näkyä myynnissä ja oikean yrityskuvan muodostumisessa.

Toimittajan briiffi

Briiffi toimittajalle täytyy pitää sisällään juuri näitä yrityksen ydinasioita niin, että sivujen tekijä ymmärtää mitä myydään, kenelle ja mikä on kilpailuvaltti. Mikä on sivujen tarkoitus? Mitä korostetaan? Millä sanoilla yrittäjänä kuvailisit yritystä? Briiffiin pitää molempien valmistautua.

Kohderyhmän ymmärtäminen

Sivujen pitää miellyttää ja vakuuttaa vain koderyhmää. Sivujen pitää luoda heille luottamus myynnin pohjaksi.
Ostopolku rakennetaan erityisesti visuaalisin keinoin. Samoin mm. erotetaan tärkeä ei tärkeästä, puhutaan oikeilla kuvilla, sekä ohjataan katse sinne, minne halutaan.

Mitä halutaan viestittää visuaalisuudella?

Haluaako yritys profiloitua dynaamiseksi, luovaksi, mennä luotettavuus edellä ja viestittää vakautta? Visuaalisuuden pitää kertoa sama viesti kun teksti.

Millainen yrityskuva ja tunnelma halutaan luoda? Millä sanoilla yrittäjä kuvaisi yritystä?


Ensivaikutelma on kriittinen ja se pitää myös erottua kilpailijoista. Toimittajan täytyy tietää myös pahimmat kilpailijat ja heidän sivustonsa.

Miten saadaan potentiaalinen asiakas jäämään sivuille?

Millainen tunnelma sivulle halutaan? Visuaalisuus tuo esiin tunteita ja sillä luodaan tunnelmaa.

Millainen yrityskuva halutaan luoda ja saada jäämään mieleen?

Toivottua tyyliä voi konkretisoida siten, että asiakas etsii sivuja ja muuta visuaalisuutta, joiden tyyli muistuttaa sitä, mitä hän haluaa. Nämä kertovat hyvin selkeästi toivotusta tyylistä paljon ja nopeuttavat projektia. “Toivesivustoja” ei kannata matkia suoraan, erottautuminen on kuitenkin tärkeää.

Mitä yleisiä suuntauksia voi käyttää toteutuksessa?

Mitä muotoja halutaan: kulmikasta, terävää vai pehmeyttä?

Mitä halutaan viestiä väreillä? Halutaanko esim. voimakkaita värejä? Väreillä erottaudutaan ja kiinnitetään huomio.

Visuaalisuus herättää tunteita ja sen pitää herättää kohderyhmässä juuri oikeita tunteita. Väreillä on tällöin suuri merkitys tunteiden ja tunnelman luomisessa.*

Projektin rajaaminen ja aikataulutus

Esimerkkejä tärkeistä projektin rajaamisen kohteista:

SEO: Esimerkiksi jos asiakas ei itse osaa tehdä hakukoneoptimointia, tulee mahdollisesti kalliimmaksi valita erikseen sille tekijä. Jokaisessa alustassa hakukoneoptimoinnin pääasiat ovat periaatteessa samat, mutta vaikka osaisi laittaa oikeat tiedot, optimoinnin tekemisen haastavuus riippuu myös alustasta. Lisäksi oikeiden tietojen tietäminen edellyttää ymmärrystä hakukoneoptimoinnista. Tarvittavan osaamiseen laajuus riippuu osittain myös siitä, mikä on hakukoneoptimoinnin tavoite. Jos esimerkiksi kuvia ei ole nimetty oikein, menetetään jo paljon hakukoneoptimoinnin mahdollisuuksista.

Mistä tulee sisältö; kaikki tekstit ja kuvat? Visuaaliset elementit, logo? Pitääkö niitä editoida? Huomioi kuvaoikeudet. Hyvät ja ammattimaiset kuvat tekevät ihmeitä sivuille! Kannattaa teettää itsestä / työntekijöistä ja tuotteista setti kuvia, joita voit käyttää monessa paikassa. Muista, että vaikka nettiin riittää pieni resoluutio, painoon tarvitset laadukkaamman kuvan. Käänny ammattilaisen puoleen, jos tämä ei ole vahvuutesi.

Koska sivut pitää olla valmiina? Välietapit?

 *) Värien valinnassa väripsykologialla on paikkansa ja merkityksensä, mutta se on yksi tekijä ja myös muut asiat pitää ottaa huomioon. Värien yhdistämisessä voi käyttää turvallisia yhdistelmiä, mutta tänä päivänä suositaan omaperäisyyttä myös siinä. Ja se vielä, miten värien yhdistelmä toteutetaan sivuilla. Yllättävän usein näkee sitä, että teksteissä ei ole riittävää kontrastia ja niitä on vaikea tai mahdoton lukea. Saavutettavuuden kriteerit ovat pakollisia täyttää ja niistä pitää olla tietoinen. 2-3 värin yhdistelmä on yleensä sopiva. Tarkoitus ei ole valita niin asiakkaan kuin toimittajankaan lempivärejä, vaan ainoastaan niitä, joiden arvellaan toimivan kohderyhmään. Värit eivät myöskään koskaan ole ikuisia ja niitäkin voidaan muuttaa myöhemmin. Joskus pitää vain kokeilla, reaktioita ei usein voi ennustaa. Rohkeus olla erilainen ja erottautua on tärkeää.

Alustan valinta


Tänä päivänä hyvä toimittaja valitsee yhdessä asiakkaan kanssa sellaisen alustan, jota asiakkaan on helppo päivittää myöhemmin sekä myös opastaa sen käyttöön. Asiakas pystyy helposti ja nopeasti tekemään päivityksiä.

Yrittäjälle pitää jäädä myös opetusmateriaalia / ohjeita, mutta ohjelma käyttö täytyy opettaa myös käytännössä.

Pysyykö alusta markkinoilla? Kehitetäänkö sitä? . Jatkuvasti tulee uusia, helppokäyttöisiä ja edullisia alustoja, joita yrittäjät pystyvät helposti käyttämään itse (esim.
SquareSpace). On tärkeää ottaa huomioon esimerkiksi antaako toimittaja tukea esim. tietyn ajan sivujen luovutuksen jälkeen.

Kun päivittämisessä ei ole kynnystä johtuen vaikeasta tekniikasta, sivuja tulee myös päivitettyä. Tämä on tärkeää, jotta sivuista huomaa yrityksen aktiivisuuden (
ks. blogiteksti: Miksi vierailijat eivät pysy sivuillasi). Päivittäminen vaikuttaa myös positiivisesti hakokoneoptimointiin.

 
Verkkosivujen luominen

Luodaan vakuuttavat ja vaikuttavat sivut - yhdessä.

Verkkosivujen luominen, uusiminen tai päivittäminen ovat yhteisprojekteja, jossa yrittäjä tai yrityksen edustaja ja toimittaja tekevät yhteistyötä. Asiakas tuntee parhaiten bisneksensä ja asiakkaansa. Kun työn jälkeä tarkistetaan usein, ei käy niin, että väärää visuaalisuutta viedään eteenpäin liian pitkälle. Tällöin ei myöskään kulu myöskään ylimääräistä aikaa korjaamiseen, kun ei tarvitse ottaa montaa askelta taaksepäin. Kun kaikki ylimääräinen tekeminen minimoidaan, saadaan myös hinta kohdalleen ja yrittäjä maksaa vain oikean asian tekemisestä.

Teen nopeasti helpolle alustalle näyttävät sivut, jotka toimivat juuri sinun liiketoiminnassasi. Voin tehdä myös hakukoneoptimoinnin ja kaiken sivujen tekemiseen liittyvän. Opetan päivittämään sivut ja saat ohjeet sekä takuuajan, jolloin voimme muuttaa sivuja ja voit kysyä apua. Halutessasi voit saada samalla visuaalisuudella sometemplaatit ja muun materiaalin, jolloin ne ovat yhtenäisiä ja antavat ammattimaisen kuvan.

Pyydä tarjous!

VisuOpisto Coltrane Hassinen

Tuoko visuaalisuus tarpeeksi myyntiä?
Onko sivustonne rakentaminen, siirtäminen tai päivittäminen ajankohtaista? Onko visuaalisuutenne päivittämisen tarpeessa?

  • 20 minuutin ilmaisen konsultaatiossa Voimme kartoittaa tarpeesi - miten visuaalisuudella voidaan lisätä myyntiä juuri sinun yrityksessäsi? Ideoita löytyy varmasti ja toivottavasti voin auttaa.

  • 60 min konsultaatiossa, joka on nyt vain 60 € +alv, Voimme myös vaikka ideoida somen visuaalisuutta

  • Nykyisen yrityksesi sivustosi visuaalisuuden analysointi (WebAudit) voi tuoda kullanarvoista tietoa ja muuttaa myyntisi suunnan.

  • Nykyiset sivusi voidaan myös siirtää helpommalle alustalle visuaalisuuden päivityksen kerta.

  • Annan halutessasi tarkan ja edullisen tarjouksen verkkosivuista tai muusta visuaalisuudesta.

Next
Next

Miksi vierailijat eivät jää sivuillesi?